Eilen maanantaina Trombit alkoi virallisesti, mutta töitä on tehty jo pitkään ja hartaasti. Olin ovelasti onnistunut kuitenkin välttymään suuremmalta työtaakalta, ehkä vähän ihmettelinkin kaikkea sitä hässäkkää. Mutta viikonloppuna paineet iskivät minuunkin: Trombit tuli uniini ja on pysynyt siellä tiukasti joka yö siitä lähtien. Siis jos unta ylipäänsä saa, puoliuninen hourailukin menee Trombitin merkeissä. Kaikesta huolimatta minä pidän tästä. Ja niin tuntuvat pitävän muutkin. Nämä kaksi päivää ovat tuntuneet kahdelta viikolta, pää on aivan pyörällä. Ihastuneita huudahduksia raikaa kuitenkin ympäri luokkaa ja tapojeni vastaisesti minäkin huudahtelen vähän väliä "Hyvä me !" tai "Me ollaan ihan parhaita!". Selvitäkseni kunnialla tästä neljästä viikosta aloitin eilen kahvinjuonnin muutaman vuoden tauon jälkeen. Se sopii paremmin kiireisen ja stressaantuneen toimitussihteerin imagoon kuin tee. Nyt tarvittaisiin enää lisää vuorokausia tuntiin, jotta siihen mahtuisi muutakin kuin Trombitia.
Miina/Lehtijournalisti
Tuesday, March 13, 2007
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment